Juttusarja liittyen rivitalokotiimme tehtyihin remontteihin jatkuu.
Edellisissä julkaisuissani kerroin kotiimme tehdyistä remonteista ennen muuttoamme. Näitä olivat asunnon sisäseinäpintojen uudelleen maalaaminen sekä tammiparkettilattian hiotuttaminen. (Mikäli nämä jutut ovat vielä lukematta, käy ihmeessä tutustumassa niihinkin.) Näiden työvaiheiden jälkeen pääsimme kantamaan muuttolaatikot sisälle ja asettumaan taloksi. Muuton myötä malttamattomina ja hyvän remppa-moodin jo vallitessa mieltämme aloimme pohtimaan, millaisia uudistuksia toteuttaisimme muissa kotimme tiloissa. Näiden mietintöjen myötä oli vuorossa saattaa ajan tasalle osa wc:n ja kylpyhuoneen kalusteista.
Ehdimme asua kodissamme pari kuukautta, ennen kuin uusimme kylpyhuoneen ja wc:n peilikaapit sekä allaskalusteet. Alkuperäiset kalusteet olivat käytettävyydeltään vielä toimivat, mutta omaan silmäämme niistä oli jo aika ajanut ohitseen. Myös vuodet olivat jättäneet jälkensä, eli pientä kulumaa ja pinttyneitä jälkiä oli havaittavissa.
Lähes kaikki kalusteet tulevat nykyisin pienemmissä osissa, joten hankinnan jälkeen oli aika koota ne kasaan. Onneksi mukana tuli hyvät ohjeet, eikä kokoaminen vienyt kauaa aikaa. Entisten kalusteiden purkamisen, jatkokierrättämisen ja uusien kalusteiden asennuksen teetätimme ammattilaisilla. Työ taisi kestää yhden aamupäivän ajan.

Kriteerit uusille kalusteille
Kalusteiden valintaan meillä vaikuttivat hinta, käytännöllisyys sekä värimaailma. Selasin jälleen kerran Pinterestiä ideoita hakiessani, ja aloin hiljalleen hahmottamaan, millainen kokonaisuus olisi meidän tarpeisiin sopiva. Toiveissa oli löytää ajattomat ja sävyiltään maanläheiset kalusteet, jotka eivät myöskään rasittaisi liikaa kukkaroa. Halusimme myös vetolaatikolliset allaskaapit aiempien hyllyllisten kaappien tilalle.
Meillä on puolisoni kanssa samantyylinen maku ja suhtautuminen mahdollisiin remontteihin sekä kuluihin, joten hän antoi minulle vapaat kädet näiden kalusteiden valintaan. Sopivat tuotteet löytyivät iloksemme aika nopean katsauksen jälkeen Ikean valikoimasta. Ennen lopullista hankintapäätöstä kävimme niitä myös myymälässä tarkastelemassa, sillä halusin saada varmuuden allaskaapin väristä.
Käytännölliset allaskalusteet Ikeasta
Uusiksi allaskalusteiksi sekä wc:hen että kylpyhuoneeseen valikoituivat Godmorgon-sarjan vetolaatikolliset allaskaapit. Nämä kaapit taitavat olla yhdet Ikean suosituimmista, eikä ihme. Kaapin ulkonäkö on pelkistetyn tyylikäs, ja sen muunneltavuus on laaja. Allaskaapeissa on valittavissa useampi koko- ja värivaihtoehto, ja niihin on helppo yhdistää haluamansa pesuallas tai vaihtoehtoisesti taso. Näin ollen eri vaihtoehtoja omanlaisen kokonaisuuden löytymiselle on hyvin saatavilla.
Pidän erityisesti näiden vetolaatikoiden liikkuvuudesta sekä tilavuudesta. Laatikot aukeavat kokonaan ja kiskomekanismi toimii pehmeästi, joten näitä ei voi halutessaankaan paukauttaa kiinni. Laatikoihin mahtuu hyvin sisään niin hiusten muotoilulaitteet, kosmetiikkalaukut, pikkupyyhkeet, vaipat kuin wc-paperitkin. Hintakin on maltillinen verraten moneen muuhun vastaavan kokonaisuuteen.
Kylpyhuoneen allaskaapin päälle valitsimme Ikean Bråviken-pesualtaan. Allas on riittävän syvä, ja siinä mahtuu hyvin tekemään myös lasten pikkupesuja. Kokonainen upotettava allas on myös helppo pitää puhtaana.
Wc:ssä oleva Godmorgon-allaskaappi on meillä kylpyhuoneen kaappia leveämpi. Se on 100 cm leveä (kylpyhuoneessa 80 cm), sillä halusimme saada seinästä tulevan vesiputken piiloon, ja pienemmässä kaapissa tämä ei olisi toteutunut. Harmiksemme emme kuitenkaan löytäneet tähän allaskaappiin sopivan kokoista ja käytettävyydeltään mieluista upotettavaa pesuallasta, joten päädyimme laitattamaan siihen erillisin Tolken-tason Hörnvik-malja-altaalla.



Sopivan simppeli peilikaappi
Allaskaappien tavoin myös alkuperäiset peilikaappit saivat vaihtua uusiin. Pohdin myös vaihtoehtona hankkisimmeko peilikaappien tilalle pelkät peilit, mutta hylkäsin tämän ajatuksen yhtä nopeasti kun sen keksinkin. Pidän järjestyksestä, ja siitä että kaiken ylimääräisen saa piiloon. Kaappi tarjoaa tähän siis luontaisen ratkaisun esimerkiksi mahdolliseen avohyllyyn verraten.
Nykyisiksi peilikaapeiksi valikoitui Ikean Storjorm-sarjan kaapit. Kaapit ovat ulkoisesti hyvin perinteiset ja pelkistetyt. Niissä on integroidut led-valaisimet, joista tulee mukavan pehmeä, mutta samalla riittävän kirkas valo. Wc:ssä tämä kyseinen valo toimii myös ainoana valaistuksena, ja se on osoittautunut käytössä toimivaksi myös laittautumiseen. Kaappien sisäpuolella on kaksi erillistä lasihyllyä, jotka voi helposti säätää haluamilleen korkeuksille.

Positiivinen lopputulos
Jälleen kerran yllätyin positiivisesti lopputuloksesta. Kalusteiden vaihdot saivat wc- ja pesutilat näyttämään raikkaimmilta, ja saimme samalla pientä luksuksen tuntua kotiin. Allaskaapeissa oleva vaaleaksi petsattu tammikuvio on raikas ja ajaton ratkaisu. Se on myös mukavaa vaihtelua hyvin tyypilliselle valkoiselle kalustukselle.
Nyt vuoden käyttökokemuksen jälkeen voi todeta päivityksen onnistuneen. Allaskaappien vetolaatikoissa on kätevä säilyttää niin hygienia- kuin muitakin kylpy- ja wc-tiloissa tarvitsevia tuotteita. Kalusteiden pinnat helppo on pitää puhtaina, ja sävymaailma on sopivan lämmin. Ainoana mahdollisena miinuksena kokisin wc:ssä olevan malja-pesualtaan, sillä se ei ole käytännöllisin valinta pikkulapsiperheessä. Vettä roiskuu herkästi, ja hanan käyttö ei yksin pienemmiltä pesijöiltä onnistu. Onneksi kylpyhuoneen allaskaapista löytyy tähän ratkaisu.
Tulevaisuudessa meillä on ajatuksissa vielä uusia kylpyhuoneen lattian silikonisauma (on päässyt ajan myötä osasta kohtaan tummumaan), vaihtaa mahdollisesti kylpyhuoneeseen uusi suihkuseinä, sekä käsitellä sauna tummemmalla sävyllä. Aina on kiva suunnitella tulevaa, vaikka nytkin on juuri hyvä. 🙂
